13.2.2012

JÄNNITTÄVÄ SUNNUNTAI


Eilinen oli oikein mainio päivä näyttelyosuudeltaan, vaikkakin pitkästä aikaa hiukan jänskätti kehään meno. Mahdollisesti siksi, kun esitettävänä oli myös lainakoira Aguabeijo's Ambar, eli Ami (Tajmadoran Palmeiro x Mimakon Diva Desiree). Ja Hemmon kanssa tietysti aina jänskättää, tuleeko sitä sijoitusta tai serttiä. Ja tällä kertaa taas tuli; VSP ja SERT :)
Ami meni kehässä myös aivan tosi hienosti, kun ajatellaan, että oli hänelle ihka ensimmäinen näyttely!
Tuomarina oli tällä kertaa rodun ihan henkilökohtaisestikin hyvin tunteva Arja Koskelo.

oikealla ROP, FI MVA Katajakonnun Pitch Black "Pipsa" om. Katariina Jokipaltio
vasemmalla VSP Roy da Pedra da Anixa "Hemmo" om. Mia Kontkanen & Katariina Jokipaltio

Illalla olikin sitten toisenlaisen jännitysnäytelmän vuoro. Hemmo vietiin ystäväni luokse juoksuevakkoon, josta tunnin päästä sain soiton, että koira oli karannut! Ei viihtynyt mammanpoika koti-ikävissään kyläilemässä, joten oli päättänyt livahtaa oven raosta baanalle, heti kun tilaisuuden sai. Kehä ykköstä pitkin hän sitten painoi menemään kotia kohti, mutta onneksi etsijöiden ja poliisin avustuksella saatiin kiinni, ennen kuin mitään pahempaa tapahtui.
Kyllä itsellä kesti säikähdyksestä selviäminen kauan, mutta Hemmo taisi kyllä koko seikkailun unohtaa heti, kun pääsi takaisin kotiin :)


1 kommentti:

  1. Huh, huh. Vauhtia riitti siis yhdelle päivälle enemmän kuin tarpeeksi. Kiitos miunkin puolesta ihanan Amin esittämisestä. Ja onnittelüt komistus-Hemmon menestyksestä!
    t. Anna

    VastaaPoista