4.3.2012

PÄÄOSASSA HEMMO

Kuvassa ROP Merediam Mocca Medeia & VSP Roy da Pedra da Anixa, tuomarina Soile Bister

Kovin on keskittynyt tämän viikonlopun touhut Hemmoon. Eilinen meni ryhmänäyttelyn puitteissa Valkealassa, josta kotiuduimme taas hyvillä mielin, kaksi pokaalia kainalossa. Hemmo siis komeasti VSP kera sertin!
Pena (Mimakon Just One Guy) kävi meitä myös näyttelypaikalla moikkaamassa omistajansa Ninan kanssa. Kovin oli pentu kasvanut ja kihartunut vaan entisestään, luonne oli edelleen sellainen ihanan hassu <3
Ihkua Madde-neitiäkin käytiin vielä reissun jälkeen pikaisesti halailemassa ja kuvaamassa Korsossa.



Tänään aamupäivällä ihana aurinkoinen huumasi meidän poppoon vallan kokonaan <3
Käytiin pitkä lenkki joen jäällä, koirat nauttivat ja juoksivat aivan onnessaan tuhatta ja sataa. Selkeästi on niilläkin kevätiloa rinnassa :)
Sitten taas keskityin Hemmoon; lähdettiin ekaa kertaa mukaan tokoilemaan HPH:n treeneihin. Vahingossa kylläkin änkeydyttiin jo alkeet opetelleiden ryhmään, mutta aikast ylpeä sain pojasta kuitenkin olla, kun niin reippaasti meni, malttoi kuunnella ja keskittyä. Jospa sitten ensi viikolla jatkettaisiin oikeassa ryhmässä, ei tarttis ohjaajankaan koko ajan olla niin kieli keskellä suuta.

Päivän päätteeksi hän sai vielä hiukan kevyemmän trimmin. Turkin kunto on kovasti kärsinyt nyt kun pentukarva on vaihtumassa ja talvikin vielä kuivattanut sitä entisestään. Tällä pituudella ei kuitenkaan ihan heti kehään lähdetä, mutta parin kuukauden tauko lienee ihan paikallaan, ehdin keskittyä sitten meidän tyttöjen, Hottiksen ja Madden näyttelyttämiseenkin välillä. Kesällä sitten taas uudella turkilla ja toivottavasti vieläkin paremmalla menestyksellä.

Tässä Hempan turkki ennen ja jälkeen:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti