PORTUGEESIPENNUT - PWD LITTER 2019


PENNUT SYNTYIVÄT 1.2.

Puppies born 1.2.2019
All the puppies are already spoken for.


Minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus vielä kertaalleen astuttaa kasvattini Whoopi. Tämä on Whoopin kolmas ja viimeinen pentue. Emänä Whoopi on aina ollut rauhallinen ja huolehtivainen ja synnytykset ovat sujuneet hyvin. Perusluonteeltaan hän on avoin, iloinen, vauhdikas, ihmisiä sekä toimintaa rakastava, omaa riittävästi miellyttämishalua ja hyvän hermorakenteen. Eli  ihanteellinen portugeesi.

 Sulhona on Ruotsista tuotu Nikke. Komea, vahvaluustoinen ja upeasti liikkuva poika, joka on hienosti pärjännyt niin näyttelykehissä kuin agility-kisoissakin. Nikellä on toimintakyky kohdillaan, vahva hermorakenne ja hän on itsevarma ja melko itsenäinenkin koira. 








PEDIGREE





** PENTUPÄIVÄKIRJA **



29.3. Aika on tullut näidenkin pentusten lähteä kohti suuren maailman seikkailuja. Pari pentua on jo omissa kodeissaan ja huomenna lähtee taas kolme. Loput neljä jäävät vielä toviksi odottelemaan. Ruskeiden tyttösten suhteen mietin vielä sitä oikeaa sijoituskotia, Supermoonin luovutus on sovittu pääsiäislomille ja Urho sitten aikanaan käy tarkemmassa terveystarkastuksessa ja toivottavasti sen jälkeen voidaan pikkumiehellekin oma koti etsiä.
































15.3. Eilen kävimme pentutarkastuksissa ja sirutuksilla ja rekisteriinkin ovat pikkuiset jo ehtineet. Sitten on ulkoiltu ja se vasta kivaa olikin!
Pian alkaa viimeinen viikko täällä ja pentupakettien kasaaminen on täydessä vauhdissa. Remmit, pannat, lelut, namit, ruuat ja muut tilpehöörit ovat ensimmäisille lähtijöille jo laitettu valmiiksi reppuihin. Vielä täytyy käydä reissu Helsingissä, jotta saadaan nuo perinteiset ihanat tilkkutäkit pikkuisille mukaan.































11.3. Ikää on nyt viisi viikkoa ja melkein kaikilla on portugeesitrimmitkin! Eilen yritettiin vähän poseerata pöydällä, mutta see ei oikein ollut kenenkään lempparihommaa :D














9.3. Muutama päivä sitten pentuset pääsivät ekaa kertaa valloittamaan vähän avarampaa tilaa. Otin naperot aitauksesta pienemmissä porukoissa, tytöt kolmistaan ja pojat pareittain, jotta oli hiukan helpompi kuvata sekä seurata viipellystä. Kuten kuvista näkyy, pikku Urhokin vipeltää hyvin mukana.
Tämän viikon ohjelmassa on ollut myös kylpypäivä ja sen päälle föönausta ja trimmausta. Paljaspyllykuvia seuraa myöhemmin...

Ensi viikolla on sitten terveystarkastuksen ja mikrosirutuksen vuoro. Ruskeista tytöistä toiselle etsin sijoituskotia. Vielä ei kuitenkaan ole ihan varmuutta kumpi se olisi, Shooting Star vai Starmist...


Shooting Star, Supernova ja Starmist ↓











Spaceman ja Sirius ↓








Supermoon ja Space Voyager ↓









Saturnus ja Stardust ↓









26.2. Aika rientää ja pötkylät ovat kehittyneet mönkijöistä vauhdikkaiksi vekaroiksi. Pärinää ja tassujen heiluttelua, hassua lelukoiramaista haukkumista ja vauhdikasta menoa on hetkittäin aika lailla. Jauhelihamaistiaisia ovat saaneet jo parina päivänä, ensimmäiset madotukset on hoidettu ja tänään on vielä ohjelmassa hiukan kuonotrimmiä ja muutto makuuhuoneen sopukasta isoon aitaukseen, keskelle kodin elämää.
Myös tuo pikkuinen uimaripentu jonka Urhoksi olen nimennyt, on ottanut huiman edistysaskeleen kehityksessään ja sinnittelee hienosti muiden mukana. Etujalat kantavat jo sen verran että Urho taapertaa hyvällä vauhdilla eteenpäin. Pennun omia voimia vahvistetaan jumppaamalla etujalkoja oikeaan asentoon. Olen nyt erittäin toiveikas tämän pikkumiehen suhteen ❤ Mikäli kaikki etenee hyvin, käy Urho aikanaan vähän tarkemman terveystarkastuksen läpi ja toivottavasti saadaan sen jälkeen etsiä hänellekin rakastava koti.

Nimiäisiä on vietetty myös. Tämä pentue onkin sitten ihan "from outer space" 💫🌙🌠

Tytöt:
Mimakon Supernova (vaaleanpunainen panta) 

Mimakon Shooting Star (aiemmin fuksian värinen, nyt lila panta)
Mimakon Starmist (punainen panta)
Pojat:
Mimakon Stardust (sininen panta)
Mimakon Supermoon (valkoinen panta)
Mimakon Saturnus (vaaleansininen panta)
Mimakon Space Voyager (keltainen panta)
Mimakon Spaceman (harmaa panta)
Mimakon Sirius (ei pantaa)


Tässäpä 3-viikkoisten poseeraukset.


TYTÖT






POJAT










18.2. Silmät ovat auenneet, kävelemistä harjoitellaan jo hassusti hoiperrellen ja pennut kasvavat kohisten.. yhtä pikkuruista lukuunottamatta. Syntyessähän näitä pienokaisia oli kaksi, joista toinen menehtyi melko pian. Alkuun näytti että tämä poika lähtee kasvamaan muiden mukana, mutta ihan ei nyt niin käynytkään. Pennulla on todettu lattarinta, eli se on ns. uimaripentu. Lattarinta on sikiöaikainen luuston kehityshäiriö, jonka syytä ei ole saatu selville. Osalla on mahdollisuus kehittyä lähes normaalisti, osalla taas ikävämpi kohtalo. Tämä pikkuinen (nauhaton poika) ei liene pahin mahdollinen tapaus, joten ehkä vielä hiukan aikaa seurailen, miten kehitys etenee.
Tässä kaksiviikkoisten pötkylöiden poseerauskuvat.


TYTÖT








POJAT















5.2. Ikäviltä jutuilta ei pentujen kanssa aina voi välttyä... tämän pentueen pienin sai siivet selkäänsä sunnuntaina. Ei jaksanut pienokainen sinnitellä pidempään, eikä lisäruokinta ja -lämpökään auttanut. 
Muut pentuset keräävät hyvin painoa ja kasvu on tasaista. Sunnuntaina pötkylät pääsivät poseeraamaan kameran eteen yksitellen.


POJAT








TYTÖT













1.2. Niinhän siinä kävi, että muutama tunti tuon aiemman päivityksen jälkeen päädyttiin synnytyspuuhiin! Vietin koirien kanssa iltaa sohvalla pötkötellen ja kaikki alkoi kovin yhtäkkiä. Tuli siinä melkein läheltä piti-tilanne, ettei ensimmäinen syntynyt sohvalle :D 
Whoopi on aina ollut nopea synnyttäjä, mutta nyt kyllä teki ennätyksen ja punnersi kymmenen pentua ennätysvauhdilla maailmaan. Aikaa tuohon meni vain 2,5 tuntia! Siinä oli kokeneellakin kätilöllä jo vähän tuskanhiki puserossa...
Synnytys sujui kaikin puolin hyvin. Pentujen koossa on havaittavissa hurja kokoero (139g - 320g), joka oletettavasti johtuu useana päivänä tehdyistä astutuksista, jolloin hedelmöittyminenkin on ajoittunut pidemmälle aikavälille. Syntymä taasen käynnistyi ensimmäisten "valmiiden" pentujen mukaan, jolloin nuo viimeiset reppanat olivat hieman kesken kehityksen. Kaksi pienenpientä poikaa saavat nyt ekstrahoivaa ja -ravintoa, lähipäivät näyttävät miten heidän käy... Muut pentuset ovat normikokoisia ja voivat hyvin. Samoin mammakoiralle ruoka maistuu ja maitoa riittää.


Kokonaissaldo on viisi ruskeaa urosta, kaksi mustaa urosta, kaksi ruskeaa narttua ja yksi musta narttu. Taitaa myös löytyä molempia turkinlaatuja, ainakin laineikasta, mutta myös kiharaisempaa.
Periaatteessa kaikki pennut ovat jo varattuja, mutta narttupennulle etsin vielä sijoituskotia! 
Sijoituskodilta odotan sujuvaa yhteistyötä, sitoutumista turkinhoitoon sekä sijainti tulisi olla kohtuullisen lähellä Loviisaa (max. tunnin ajomatka).


















1.2. Jännitys tiivistyy, kun viimeiset päivät ovat menossa. Massussa on aika tiivis tunnelma ja Whoopiakin välillä oikein läähätyttää. Ei käy olotilaa kateeksi :D Kaikki tarvikkeet ovat valmiina, Whoopi nukkuu jo yöt makkarissa pentulaatikossa ja itsellänikin viiden päivän synnytysvapaat meneillään (toivottavasti ei mene yli ajan...)
Tässä vaiheessa voisin varovasti arvioida, että ihan ei siihen aiempaan lukumäärään, eli napakymppiin ylletä tällä kertaa, mutta lähelle kuitenkin. Mutta vaikea tietysti varmuudella sanoa ja tuloksenhan näemme sitten ihan lähipäivinä!










21.1. Whoopi alkaa kohta muistuttamaan möhköfanttia! Hyvin jaksaa kuitenkin vielä ulkoilla, ruoka maistuu ja pentujen hennot liikkeetkin tuntuvat jo!








10.1. Massunkasvatusta, vuorokausia kasassa noin 38. Ensi keskiviikkona Whoopi liittyy mukaan meidän jengiin ja aloittaa mammalomansa täällä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti