Aivan mielettömän ihanat ja aurinkoiset kelit suosivat meitä tänä pääsiäisenä!
Ja niistähän pääsimme nauttimaan vallankin portugeesimaisessa seurassa, ensin lankalauantaina Pääkaupunkiseudun Portugeesit-ryhmän puistotreffeillä ja tänään sunnuntaina mukavalla lenkillä Viikin kauniissa metsämaisemissa.
Tänään oli kylläkin tarkoituksena lähteä porukalla vähän mätsäriin näyttelytouhuja harjoittelemaan, mutta kiireisenä kun katsoin netistä, jäi epähuomiossa vuosiluku huomaamatta :D Joten oltiinkin vuoden päivät myöhässä varsinaisesta show:sta!
Eipä tuo kovin jäänyt harmittamaan, hyvässä seurassa saatiin lenkkeillä ja istahtaa sen jälkeen kaffelle ja jätskille!
Lauantain puistotreffeillä oli 12 koiraa ja meno oli sen mukainenkin :) Koirat nauttivat sydämensä kyllyydestä ja omistajatkin viihtyivät.
Koirille ihan erityisen nautinnon soi mahdollisuus mutakylpyihin parissa isossa ja erittäin mutaisessa vesilätäkössä. Meidän Hemmohan sen nerokkaana keksi ja muutama muu tuli saman tien perässä. Ja kyllähän se lätäkössä kelliminen varmaan kivasti viilensi kuumana kevätpäivänä! Hemmo ei tosin tyytynyt pelkästään makoilemaan, vaan otti kaukaa vauhtia ja liukui hurjaa mahaliukua, tai sukelsi pää edellä umpisukkeluksiin. Toinen hurjapää mutalammikossa oli pikku-Madde, joka otti myös kaiken ilon irti kuran roiskuttamisesta!
Kävelyreissuhan siitä meille kotiin tuli, kun koirat haisivat metrien päähän...hmm...suoraan sanottuna, p. askalle.
Kotimatka taittui pitkin Vantaa-joen vartta siinä samalla koirat kävivät heittämässä myös talviturkkinsa pois. Kaikki piskiset juoksivat suuna päänä veteen, heti kun irti pääsivät! Jopa Ukko, joka ei ennen ole kauheasti uimisesta välittänyt. Eli on ollut hyötyä talven aikana tehdyistä koirakylpylän uintireissuista.
Mukavaan päiväulkoiluun hurahti aikaa reilut 4 tuntia, kotiin tulon jälkeen koirien pesu ja föönaus ja sitten olikin suhteellisen väsynyttä jengiä pitkin lattioita ja sohvia. :D
LIFE WITH PORTUGUESE WATERDOGS SINCE 1999 & PRAZSKY KRYSARIKS SINCE 2013
25.4.2011
9.4.2011
NÄYTTELYPÄIVÄ :)
Olipas oikein tosi mukava päivä tänään Spanieliliiton erikoisnäyttelyssä Lohjalla!
Seura oli mitä parasta ja meidän porukasta Tytti kävi esittäytymässä vielä ennen tulevaa suunniteltua mammalomaa, todella upealla tuloksella; PN 2 ja varasertti!
Sijoitus tietysti maistui makoisalta muutaman EH:n jälkeen, on tainnut tyttö muuttua edukseen aikuistuessaan. Liikkuminenkin sujui hiukan paremmin kuin ennen. Malttia riitti juosta kaikki jalat maassa, eikä kahdella tai kolmella jalalla pomppien, niin kuin ennen on ollut tapana :D
Tuomari Elena Ruskovaaran arvostelu:
Erinomainen tyyppi.
Hyvin neliömäinen, ryhdikäs ja hyväluustoinen kokonaisuus.
Erinomainen pään malli, aika vaaleat silmät, mutta hyvä ilme.
Tyypilliset kulmaukset. Hyvä runko.
Hyvät sivuliikkeet. Erinomainen olemus myös liikkeessä.
Esitetään hyvin.
Eli mammakin sai kehuja! Kyllä nyt kelpaa, meidän molempien :D

1.4.2011
TULOKSIA & SUUNNITELMIA
Todella odotettuja ja mukavia kuulumisia on saatu Ukon ja Tytin terveystilanteesta!
Tytin lonkat olivat täysin terveet, eli Kennelliiton virallinen lausunto oli A/A ja tänään saapui mailia Jenkeistä; Ukon JDCMcardio testin tulos oli oletettu normaali, eli Ukkeli ei kanna perimässään tuota varsin ikävää sydänsairautta.
Näillä tuloksilla pääsenkin sitten toteuttamaan pitkään haaveiltua seuraavaa pentuetta!
Juoksua odotellaan huhti-toukokuussa, eli toivottavasti kenneliimme syntyy sitten kesäpentuja yhdistelmästä Mimakon Caruso x Katajakonnun Clementina.
Yhdistelmä KoiraNetissä: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI44327/09&ReknoI=FIN25346/06

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)