2.9.2024

SIJOITUSKOTI HARKINNASSA



EDIT 21.9.

Hulvaton Pulmu Hulmustiina löysi sijoituskodin ja muuttaa huomenna ennestään tuttuun perheeseen ihan naapuripitäjään🥰


Alustavaa mietintää sijoituskotihommista...

Ajatuksissa on muutaman kerran käynyt, että meidän Pulmu saattaisi hyötyä monipuolisemmin aktiivisesta kodista, jossa olisi paremmin mahdollisuuksia tarjota toimintaa vauhdikkaalle touhottajalle.

Pulmu on iloinen säheltäjä, innokas tekemään ja toimimaan sekä opettelemaan uutta. Rakastaa juosta metsässä tuhatta ja sataa, toistaiseksi on melko kuuliaisesti pysynyt vapaana ollessa näköpiirissä. Riistavietti ei ainakaan vielä ole täysillä puhjennut, mutta ehkä pieniä enteitä siitä kuitenkin on näkynyt.

Murkkuikä nostaa välillä päätään, mutta ei häiritsevästi. Tämän hetken haasteena on autot, ne on Pulmun mielestä pelottavia ja niille pitää kovaan ääneen pauhata. Tämäkin lienee kuitenkin harjoittelukysymys, eli enemmän autoteiden varteen lenkille, niin tottuu. Vieraat ihmiset ja koirat on ok, kunhan niitä on minuutin-pari ensin ihmetellyt. Tämäkin ihan tyypillistä teinimeininkiä..

Vaikka hän on laumassa elänyt, osaa olla myös yksin. On usein mulla työpaikalla mukana ja viettää aikaansa itsekseen "koirahuoneessa" ja välillä toki asiakkaiden rapsuteltavana. Miinuspuolena mainittakoon, että tuhoaa kaikki lelunsa. Ei kuitenkaan tähän mennessä ole huonekaluihin iskenyt hampaitaan. Vaikka virtaa riittää, niin osaa myös rauhoittua.

Kartoitan siis mahdollisuuksia yhteistyökykyisestä sijoituskodista. Kodin tulisi sijaita kohtuullisen ajomatkan päässä meiltä Lintumaalta. Kehään tämä tytsy ei tule menemään virheellisen pigmentin vuoksi, joten näyttelyturkin ylläpito-velvotteita ei ole.


Mikäli sinulla olisi aikaa ja intoa tarjota Pulmun tarpeita vastaava koti, niin olethan yhteydessä s.postitse mimakonpwd@gmail.com tai soittamalla 045 2320751






4.2.2024

PENTUKUULUMISIA

 

Blondin ja Flynnin pennut ovat kasvaneet jo lähes luovutusikään. Ihania, reippaita tyyppejä heistä on kuoriutunut.

Pitkään harkitsin myös omaa pentuani, pitääkö kotona vai laittaako sijoitukseen. Mutta mikä ettei molemmat! Ja siinä se helpoin ratkaisu sitten löytyi 😄

Eli tässäpä meidän tulevaisuuden toivot:

Mimakon Candy Cane "Pulmu" (valkoinen), joka jää kotiin ja Mimakon Tinsel "Itu-Tintti" (musta), joka on yhteisomistuksessa kennel Merediam kasvattajan Anun kanssa. 


Seuraava portugeesipentue on suunnitteilla tämän vuoden loppuun.

Pragupentueita meiltä ei enää valitettavasti ole tulossa.


Tintille etsitään tässä kevään mittaan joustavaa, aktiivista, tunnollista ja kenties turkinhoidostakin innostunutta sijoituskotia, suurin piirtein akselilta Akaa - Jyväskylä.