Alkuvuosi on tuonut tullessaan iloa ja surua.
Jouduimme luopumaan rakkaasta pikku Miukusta 12,5 vuoden iässä voinnin romahdettua melko nopeaan tahtiin. Pieni koirakuningatar jätti laumaan kyllä valtavan suuren aukon💔
11-vuotias Malla vielä suht virkeänä touhottaa. Toki nukkuu paljon, eikä talviulkoilut kiinnosta pätkääkään, joten vanhuksen ehdoilla mennään.
Terveystutkimustuloksiakin ollaan jo tälle vuodelle saatu. Sijoitusnarttu Tintti (Mimakon Tinsel) on pelkkää priimaa päästä varpaisiin ja pentusuunnitelmat voidaan laittaa kevään aikana tuumasta toimeen. Pentusuunnitelmien etenemistä voit seurata TÄÄLTÄ
Petunian luustokuvat olisin toki hieman parempina toivonut tulevan, mutta kutakuinkin kelvolliset olivat kuitenkin.
Lemmy-poikanen vaan kasvaa ja komistuu❣️ Ekat näyttelytkin häämöttävät edessä!
Kyllähän tämän vuoden tulevia juttuja taas kelpaa odotella🤗





