20.10.2013

PENTUNÄYTTELYSSÄ

Piipahdettiin pikku siskosten kanssa Lahdessa pentunäytelmissä ja hienosti meni!
Pinja ja Sara esittivät Neeran ja Vickanin todella mallikkaasti ja tuomari Hilkka Salohalla oli sitä mieltä, että Neeran (Mimakon Fröken Fortuna) sijoitus on PEK1, KP, VSP ja Vickanin (Mimakon Fina Flicka) PEK3.
Molemmat esiintyivät kuin vanhat kehäkonkarit eivätkä yhtään hömpänneet, vaikka ikää on vasta puoli vuotta. 
Mahtavaa!

NEERA

VICKAN




15.10.2013

UUSI TULOKAS

Kävin sunnuntaina pikaisella Prahan reissulla ja toin tuliaisina tällaisen pienen suloisuuden! 
Hän on Qimina Secure Power, eli Miina. Ihanan reipas prahanrottakoiraneiti, jolla ikää melkein 3kk. 
Portugeesit ovat hyväksyneet pikkukirppusen hyvin joukkoonsa, eikä isojen koirien koko lainkaan pentustakaan näytä pelottavan.
Toivottavasti saamme sitten aikanaan maailmalle myös Mimakon-praguvauvoja! ;)






1.10.2013

PENNUT SYNTYIVÄT!

No nyt on tupa täynnä vauvoja, kaiken kaikkiaan kymmenen ihanaa pikkuista portugeesia! 
Pennut syntyivät 26.9. ja kaikki voivat tällä hetkellä oikein hyvin, kasvu on reipasta ja mammalla maitoa riittää. Kaikki ovat mustia valkoisin merkein.



Lisätietoa ja kuvia: 

Tiedustelut mimakonpwd@gmail.com tai numerosta 045 1054323/Mia

20.9.2013

SYNTTÄRISANKARIT

MIMAKON JUST-PENTUE TÄYTTÄÄ TÄNÄÄN KAKSI VUOTTA. 
ONNEA HIRMUISESTI TOIVOTTAA KUVASSA OLEVAT VANHEMMAT 
SEKÄ KASVATTAJAN PORUKKA!

HAPPY BIRTHDAY 
TAIMI, MILA, TOINI, KOSTI, FIDO, FIFI, PENA, PUNTTI, WILJO, TANE JA PAAVO!



19.9.2013

LOPPUSUORALLA

Tytillä alkoi sitten viimeinen ja jännittävä tiineysviikko. Valitettavasti en itse pääse seuraamaan synnytystä, koska lennähdän maanantaina kukonlaulun aikaan viikoksi kohti Portugalia ja osallistun siinä lomailun ohessa kansainväliseen portugalinvesikoirakongressiin.



Tänään käytiin kuitenkin vielä röntgenissä, niin on isännän ja apukätilön sitten helpompi varautua, kun on tarkempaa tietoa pentumäärästä. 10 näytti kuvasta löytyvän, eli oikein mukava satsi! Mutta kyllä onkin Tyynikillä jo tosi tukala olo mahansa kanssa, aivan valtava massu hänellä!






Mutta isätyyppi se vaan ottaa rennosti. Saa nähdä, kuinka sitten suu pannaan, kun kymmenen pikku kakaraa roikkuu jaloissa :)



Nämä lienevät nyt viimeiset päivitykset ennen reissua ja pentujen syntymää.
Seuraavat päivitykset ja paljon kuvia reissun jälkeen!


Pentukyselyihinkään en välttämättä pysty vastaamaan matkan aikana (23.-30.9.) Pahoittelut tästä!

10.9.2013

HERKKURUOKAA!

Raakaruuan ystävinä mekin tutustuimme uuteen MUSH B.A.R.F. Vaistoon. 
Maistui jopa Tytille, vaikka hän on kovin nirsoillut nyt tiineyden aikana. 
Pienillä palleroilla on hyvä ruokkia pentusiakin sitten muutamien viikkojen päästä!




Alla olevasta linkeistä pääsee jokainen tutustumaan ja myös maistelemaan :)



3.9.2013

KAKAROITA KYLÄILEMÄSSÄ

Siru Liipukka (Hecaron Guarita) oli viikonloppuna yökylässä ja kävimme myös pentunäyttelyssä. Tuloksena PEK2, KP. 








Kuvat 
Inka Haikara


















Ja viime viikolla piipahti myös Poju (M. Filip Formula) trimmissä. Lopputulos oli kylläkin ihan naku, tässä välikuvat leijonatrimmissä.



27.8.2013

PENTUJA!!!

Ihanaa, mahtavaa! Kävimme Tytin kanssa ultrassa ja sieltähän paljastui iso pentue!
Pentuja odotellaan syntyväksi syyskuun lopussa. 

Lisätietoja yhdistelmästä: http://mimakon.blogspot.fi/p/suunnitelmat_27.html



15.8.2013

NAPEROITA JA NÄYTTELYHARJOITTELUA

Lähiaikoina on muutamakin kasvatti käynyt trimmissä, ihan pikku naperot ja vähän vanhemmatkin.
Ja naperoitahan tietysti on pitänyt siinä samalla kuvata...

Jo muutama viikko sitten trimmissä kävi Helmi, eli M. Femme Fatale,





sen jälkeen piipahti Teddy, eli M. Frank Furter





sekä Neera, eli M. Fröken Fortuna



ja lisäksi vielä Lumi, eli M. Fran Futura.





Sijoitustyttö Vickania kävin myös moikkaamassa eräänä päivänä ja kauniisti on neiti kasvanut, etenkin jaloista ;)





Naperot ja vähän isommatkin ovat pyörähtäneet myös mätsäreissä.
Viime sunnuntaina Nummelassa Emppu ja Sälli olivat Junior handler-kisan kakkosia ja tänään Tuomarinkartanossa Pinja Neeran kanssa punaisten pentujen 4. Mahtavaa!! :)




photo: Pinja Napola

5.8.2013

NÄYTELMÄVIIKONLOPPU

HECARON GUARITA

Mieletön helleviikonloppu näyttelyissä; lauantaina Sirun kanssa pentunäyttelyssä ja sunnnuntaina Gundog Open show, mukana Siru ja Hemmo, sekä Kosti ja Pena. Tuomarina portugeesipiireissä tunnettu ja arvostettu Marta Flores Portugalista.
Siru oli ekaa kertaa kehässä ja esiintyi todella upeasti! Vaikka lauantaina oli tosi kuuma ja pitkä päivä, pysyi pikkuneidin pää tyylikkäästi pystyssä vielä ryhmäkehäkierroksellakin. Lauantain sijoitus oli siis ROP pentu (tuomarina Jaana Hartus) ja sunnuntaina pentuluokan kakkonen.
Hemmolle ja Penalle ei tällä kertaa tullut sijoitusta, mutta Kosti oli nuortenluokassa toinen.
Kehien jälkeen nautiskeltiin ja herkuteltiin isolla porukalla nyyttäripöydän ääressä!
 






ROY DA PEDRA DA ANIXA

MIMAKON JUST ONE NIGHT & JUST ONE GUY

KOSTI JA PENA