23.2.2017

TAITAAPI TULLA TUPLASTI PENTUJA... :)

Whoopin tiineys edistyy hyvin ja huomenna haenkin Whoopin meille mammaloman viettoon!
Ninan lähettämä kuva eiliseltä, vuorokausia nyt 44.



Ja myös Mallan tiineydestä voi olla jo aivan varma. Käytös iloisella pikkumammalla on muuttunut aivan täysin. Mieluisin paikka on peiton alla piilossa. Ulos lähdetään melkeinpä vain pakottamalla, tutut ihmiset käydään pikaisesti tervehtimässä, mutta vieraammat eivät jaksa yleensä kaikkien sylissä häntä heiluen viihtyvää Mallaa kiinnostaa lainkaan. Hiukan myös on närästystä ollut havaittavissa ja vallan yököttänytkin on. Ruoka-aikoina kuitenkin vielä innokkaasti säntää peiton alta esille.. 😏



Mallalla 25 vrk kasassa




mammat ❤








9.2.2017

PENTUJA TULOSSA!


Viime sunnuntaina kävin moikkaamassa Whoopia Kotkassa ja kyllähän se pieni pyöreähkö vauvamassun alku löytyi, vaikka vuorokausia oli vasta 27. Tänään tuli kuvaterveisiä ja hyvää tahtia kasvaa pömppä ❤


5.2.

5.2.

tänään 31 vrk  kuva: Nina Nimander

Malla on vaipunut vallan omiin ajatuksiinsa juoksun jälkeen ja vaikuttaa melkeinpä "masentuneelta". Ettei vain olisi hirmuisen raskaana...? ;)



Molemmista pentueista voi tiedustella joko s.postitse tai puhelimitse. 







30.1.2017

ILOISTEN JUTTUJEN VIIKONLOPPU

Viikonlopun kuviot olivat kovin pragu-painoitteiset. Sohvin kanssa korkattiin missin ura Lahden kaksipäiväisissä pentunäyttelyissä. Lauantaina tuloksena ROP-pentu kera KP:n ja samaa tahtia jatkettiin myös sunnuntaina. Hieno ja reipas vauva ❤


kuva: Janina Taskinen
kuva: Janina Taskinen

kuva: Janina Taskinen


Myös rakkautta on ollut ilmassa viikonloppuna. Molempina päivinä ajeltiin näyttelyn jälkeen Hämeenlinnaan, tapaamaan Mallan sulhoa Lystiä. Takana siis onnistuneet astutukset ja toivon mukaan maaliskuun lopussa pentulaatikossa lystikkäitä pikkukoilia ❤






17.1.2017

KUULUMISIA...

Kaikenlaista touhua ja tohinaa on tässä ollut viime aikoina...

Portugeesipentuset ovat kahta lukuunottamatta muuttaneet uusiin koteihinsa ja nuo viimeiset tytötkin lähtevät parin päivän päästä. 

 

Meidän ruotsalaisvahvistus Nikkemies käväisi Kajaanin KV-näyttelyssä ja sai ERInomaisen laatuarvostelun. Tuomarin mielestä Nikke oli liian iso(!!??). Jos vaikka olisi ottanut mittatikun käteensä, niin olisi voinut todeta pojan olevan juurikin ihannekokoinen :)
Kiitos Kainuun koko tiimille näyttelypäivän panoksesta!



Mallalle on etsiskelty uutta sulhoa ja löytyihän se! Ei kuitenkaan yhtään liian aikaisin, koska neitonen aloitti juoksun eilen! Eli astutuksia tiedossa piakkoin ;)


Whoopi on astutettu Ilpolla ja tiineys varmistuu reilu parin viikon päästä. 
Toivon mukaan siis tulossa pentutäyteinen kevät. Jos molemmat astutukset tuottavat tulosta, onkin tiedossa piiitkä tauko ja molemmissa roduissa seuraavia pentueita mietitään vasta ensi vuodelle.


Ja taas voidaan todeta, että kaiken ilon keskellä myös suru muistuttaa olemassaolostaan. Kasvatuksessani erittäin tärkeä koira Peppi (FIN MVA, V-04 Àguatelin Enga) matkasi sateenkaarisillalle heti vuoden vaihteen jälkeen, kunnioitettavassa 15 vuoden iässä.
Peppi asui meillä ensimmäiset neljä vuotta ja siirtyi sen jälkeen ystäväni luokse asustelemaan. Pialle sydämelliset kiitokset Pepin hoidosta ja huolenpidosta ❤












19.12.2016

JOULUTERVEHDYS * CHRISTMAS GREETINGS





Oikein ihanaa joulua ja 
onnellista uutta vuotta!
Kasvattien perheille kiitos taas tästä yhteisestä vuodesta!
Tuokoon 2017 vielä tätäkin vuotta enemmän iloa ja onnea kaikille!


💖  💖  💖











Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta.
Joulumaa on ihmismielen onnen valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, 
joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!


💖 💖 💖





12.12.2016

TITTELI TIPAHTI!

Vautsi vau, huippua, upeeta ja mahtavaa!!! Paljon muuta en pystynyt eilen oikein ajattelemaan!
Kyseessähän oli siis vuoden kohokohta, Voittaja-näyttely, jossa käytiin kisaamassa Pimun kanssa.
Junnunartuissa taso oli kova ja kyllä oli aivan huikea yllätys, että tuomari valitsi niiden seitsemän joukosta kaikkein kauneimmaksi mun ihanan, kauniin ja aina niin iloisen pörröpään! 💖
JuniorVoittaja 2016-tittelin lisäksi Pimu sai myös varasertin ja tuomari Maija Heinilältä myös lempinimen Pörrö. Joskin sama nimihän meillä on ollut kotonakin jo käytössä satunnaisesti 😊





Mukana reissussa oli myös Malla ja Miina, joiden kanssa käytiin edustamassa rotua Suomen Kääpiökoirayhdistyksen ständillä. Kyllä nuo pienet kirppuset jälleen kerran keräsivät runsaasti ihailijoita, rapsuttelijoita ja pussailijoitakin. Siinä sivussa Malla piti huolen, että mahdollisimman monen ihastelijan nenäkin tuli putsattua... sisältä päin 😃




9.12.2016

ILOA JA SURUA

Ilo ja suru. Elämän perusasioita, tärkeitä ja tarpeellisia tunteita. Ilman toista ei varmaan toinenkaan tuntuisi sille mille pitää. Niin myös koiramaailmassa.

Näinä päivinä iloa meidän elämään on tuonut uusi pikkutulokas, jonka kävin eilen hakemassa Prahasta. Pragutiimi sai täydennystä Sohvista, virallisemmin hän on Tifany Junee Cekanka.

Sohvi on hirmuisen reipas pentunen ja erittäin kauniskin 😉 Taidamme siis lähteä kokeilemaan näytelmiä aika piakkoin! 
Omat portugeesipentuset kasvavat kovaa vauhtia. Silmät jo auki, vauhti kiihtyy ja nimetkin on (vihdoin!) keksitty. Mikäs sen ilahduttavampaa, kuin seurata pienten kasvua ja nuuskutella pikkuvarpaita 💗





Suuri suru-uutinen kuitenkin yllätti tänään. Ihan ensimmäinen portugeesikasvattini Neiti (Mimakon Amarina) oli saateltu sateenkaarisillalle toissapäivänä, äkillisten sairaskohtausten uuvuttamana. Neiti olisi parin viikon päästä täyttänyt 13 vuotta. 
Pirkolle suunnattomat kiitokset ja lämmin osanotto suruun ❤


26.11.2016

PENTU-UUTISIA!









Reipas Ykä Yksinäinen "GusGus" muutti uuteen kotiinsa. Onnea matkaan ja paljon ihania juttuja pikkumiehen elämäntaipaleelle!  💖















Mutta jottei vallan pennuttomiksi jääty, pyöräytti Siru ihanan seitsikon maailmaan! Tyttöjä ja poikia, mustia sekä ruskeita, kaikkia melkoisen tasapuolisesti. Synnytys sujui hyvin ja kaikki pennut ovat terveen oloisia ja pontevia. Pentublogia voit seurata täältä.


8.11.2016

TALVI TULLA TUPSAHTI!



Ihanat hankimaisemat ilmestyivät tänä vuonna aivan yllättäin! Isot koirat nauttivat pöllyävästä lumesta, mutta nuo pienemmät eivät niinkään rakasta villapaitojen pukemista eivätkä varpaiden palelua :(









Ensi viikonloppuna ei juuri talvikelistä ehditä kuitenkaan nauttimaan, vaan lähdetään jälleen kerran edustamaan Lemmikkimessuille Helsingin messukeskukseen. Tänä vuonna paikalla onkin vain pragut, vesikoirat kun pitävät välivuoden.. Meidän porukasta ständille lähtee rapsuteltaviksi Malla ja Kimmo. Tulkaahan moikkaamaan ständille nro 5k21 ja kuuntelemaan rotuinfoa lemmikkilavan äärelle lauantaina sekä sunnuntaina, klo 10.45.



Messuviikonlopun jälkeen on ohjelmassa Sirun haku meille mammalomalle. Odotusaikaa on jäljellä reilu kaksi viikkoa, mutta Sirun massu on kyllä melkoisen pieni. Uskoisin, että korkeintaan tulee sama viiden satsi kuin viimeksikin, mutta onpahan mammalle helpompi hoitaa ja meillä rauhallisempi joulu :D :D 


Ykä Yksinäinenkin alkaa olla aika iso poika jo ja oleskelee suurimman osan päivästä jo muun lauman parissa opetellen koirien juttuja. Parin viikon päästä Ykäkin pakkaa matkalaukkunsa ja lähtee maailmalle, jossa häntä odottaa rakastava koti :)



Sellaista kaikkea on tulossa, mutta myös kivoja juttuja on tapahtunut sitten edellisen blogipäivityksen...
Pari viikkoa sitten käytiin Lahden näyttelyssä Pimun ja Niken kanssa. Ihana oli Nikkeä nähdä pitkästä aikaa ja pyörähtää upean nuoren miehen kanssa myös kehässä. Eikä ihan turhaan pyörähdettykään, kun junnumies oli PU3 kera varasertin! Ihan mahtavaa!! Moonalle ja Jarnolle suurensuuret kiitokset kun ajelitte tänne etelän näytelmiin :)
Pimun kehässä pyörähdys tuotti PN2-sijan sertillä sekä lisäksi mamman pikkurinsessa oli ROPjunior! Jes, jes ja kyllä hymyilytti koko loppupäivän! :) :) 



näyttelykuvat: Moona Karppinen


Ja tuo hulvaton sijoituspoika AmberEyes Magic Bilbo kävi terveystarkeissa. Ilpolla lonkat B/B, kyynärät nollat ja silmätkin ihan priimaa. Sitten vaan odotellaan, milloin Ilpo pääsee miesten hommiin ;)

















13.10.2016

TERVETULOA KIMMO!

Piipahdettiin pikaisesti Virossa ja tuliaisina tuotiin tällainen ihastuttava 7 kuukauden ikäinen pikkumies :)
Viralliselta nimeltään hän on Kryscroft Immo, josta saatiin kutsumanimeksi lyhennettyä tietysti Kimmo.
Kimmo on sujahtanut laumaan sujuvasti ja alku-ujostelujen jälkeen osoittautunut oikein reippaaksi pojaksi.