1.8.2012

KESÄJUTTUJA JA PENTUSUUNNITELMIA

Se onkin jo elokuu ja meidän porukan kesälomat alkaa pikku hiljaa olla ohitse, häämöttää kohta työt ja koulut. (Plääh!)
Paljon on ehditty kesän aikana tehdä ja touhuta; on reissattu, käyty näyttelyissä, treenattu tokoa, uitu omalla porukalla ja isommallakin portugeesijengillä. Kesän tähtihetkiä on varmaan ollut ainakin se, että Ukko 6v. oppi uimaan ihan kunnolla ja onkin nyt koko lauman hurjin vesipeto! 

Ukkelin nouto
Hemmon sukellus
Hottiksen loikka
Viimeisin näyttelyreissu oli Hemmon kanssa Mikkelin KV-näyttelyyn, missä sijoitus PU3 ja varaserti. Omien koirien ja kasvattien näyttelyissä pärjäämiset ovat ilahduttaneet pitkin kesää, tosin ne ovat iloinen asia aina!
Elokuussa on vielä näytelmiä, sen jälkeen alkaakin tahti rauhoittua. Syksylle pari näyttelyä tiedossa ja sitten odotellaankin jo melkein Messaria.

PENTUSUUNNITELMIIN on tullut muutoksia!
Käytännön syistä Hottiksen astutus siirtyy kevääseen, suunniteltu yhdistelmä pysyy kyllä samana.
Nyt sitten onkin vuorossa Tytti, jonka juoksut varmaan ovat alkamassa lähiviikkoina. Uroksena meidän oma Hemmo-kulta, mikäli cardio-testin tulos ehtii tulla ajoissa ja on puhdas. Vara-uroskin on kyllä jo sovittu, mikäli tarvetta tulee.
Lopullisesta yhdistelmästä mainosta tulossa hetimiten, kunhan asia varmistuu :)

Tytti rantalookissa
Synttärisankareitakin toki pitää onnitella ;)
Mimakon B-pentue täytti  8 vuotta 28.7. Onnea veteraani-ikäisille: Boucas, Binara, Briona, Beata & Bonbon, sekä koirien taivaaseen myös Beidalle.

Olga-neiti (Binara) vuonna 2004



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti