11.12.2020

KUULUMISIA PITKÄSTÄ AIKAA

Huh, huh.. nyt kyllä NOLOTTAA, että edellisestä postauksesta on kulunut jo puolisen vuotta! 

Ehkä se tarkoittaa että aika kuluu siivillä, kun on mukavaa, tai sitten on vaan ollut kaikenlaisia pikku kiireitä, TAI sitten vaan olen ollut hiukan laiskana blogin suhteen?? Saattaa tällä epänormaalilla maailmantilanteellakin olla jotain tekemistä asian kanssa... Niin tai näin, asia on onneksi helppo korjata.


Loppukesästä lähti edellinen pentue kokonaisuudessaan uusiin koteihinsa. Kakarat kasvavat kohisten ja suurimman osan kanssa ollaan keretty treffaillakin. Sijoitukseen, äitinsä Lexin kaveriksi muutti ihana Iris, Mimakon Malibu. 




Tuli tehtyä sellainen hyvin yleinen koronaostos; asuntoauto! Pikkureissuja ajeltu pitkälle syksyyn asti, aina tietysti joku koirista mukana. Koko laumaa on mahdotonta ottaa kyytiin, tilat ei yksinkertaisesti anna periksi sille. Kohteina oli meren/järvenrannat sekä kansallispuistot. Ensi vuoden reissujakin on jo kovasti suunniteltu, toivottavasti päästään ihan ulkomaille asti!












Pamelaa on testailtu monin tavoin. Pamsu läpäisi Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n soveltuvuustestin, oikein ekstrakehuilla! Myös hurjan mielenkiintoisessa SmartDog-testissä, jossa testataan koiran älykkyyttä, toimintatapoja eri pulmatilanteissa sekä muistia. Keskivertoa älykkäämmäksi koiraksi osoittautui hän, mutta sehän ei kyllä tullut yllätyksenä :D

Sain myös vihdoin haettua toisen Pamelan näyttelytitteleistä, eli hän on nyt virallisesti EE JMVA.




Pitkästä aikaa järjestin myös pienimuotoiset kasvattitreffit! Tavattiin Siltamäen koirapuistossa ja paikalla oli huikeat 24 portugeesia, joista 21 Mimakon-kasvattia! 💗💗💗💗💗 Aivan mahtavaa!















Muuten ollaankin vietetty ihan perusarkea, nautittu pitkistä metsälenkeistä ja vielä marraskuussa jopa uimisesta! Voi jospa vain saataisiin vielä lunta! 

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti