1.10.2012

SYNTTÄRIKEMUT

TANE, WILJO, FIFI, FIDO, KOSTI, UKKO, TYTTI, PUNTTI, TAIMI JA PENA

Eilen vietettiin hurjan kivoja synttärijuhlia kera kahdeksan Just-pentusen ja heidän vanhempien. Ja tokihan mukaan huolittiin myös Hemmo ja Sälli.
Synkistä sääennusteista huolimatta ilma oli oikein kelvollinen ulkoiluun ja aloitimme bileet Siltamäen isossa koirapuistossa. Sisarukset kyllä näyttivät nauttivan leikkiessään keskenään ja vaikka Taimi oli ainoa tyttö paikalla, ei hän kuitenkaan jäänyt veljeskatraan jalkoihin.
1,5 tunnin puistoilun jälkeen siirryimme kahvittelemaan meille kotiin ja herkuttelemaan kaikkien tuomilla suolaisilla ja makeilla leipomuksilla.
"Pentusetkin" olivat sen verran saaneet ulkona purkaa energiaansa, että ottivat sisätiloissa yllättävän iisisti. 








Päivä oli aivan ihana, oli mahtavaa nähdä näin monta sisarusta tästä isosta pentueesta samaan aikaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti